Tulihan ne kultsikan kakskymppiset juhlittua, erittäin kosteissa merkeissä. Kakun koristelin hyvinkin epäneitimäisesti (tai juuri tälle Neidille tyypillisesti) jättikokoisella kirkkovenetuherruksella. Ahhah. Sen jälkeenkin on tullut kostutettua suuta, neiti ja miehinen puolisko ovat oksentaneet ensimmäistä kertaa käsi kädessä, oi voi miten suloista! ...

Tuli rokkailtua Kaija Koon keikalla Naantalissa, kuinkas muuten kuin aivan eturivissä. Tunnelma oli suorastaan kohonnut katosta läpi. Ainoa ikävä juttu tässä keikassa oli vieressä rokkaillut megaperseen omistava lehmä. En tajua, kuinka joillakin ihmisillä on tarve pilata hyvä keikka vittuilemalla ja itsekkäästi toisia tönimällä! Se lehmä heilutti sitä takapuoltaan aivan tahallaan, huomasi kyllä, ettei toisilla ollut tilaa. Hän ahmi sitä itselleen. No, mikäs siinä jos perse ei muuten mahdu! Eipähän tarvinnut itse hirveästi vaivautua tanssimaan, hänen perseensä liikutti omaani minun mielipiteistäni viis veisaten.

Tekisi mieli leipoa tässä jonain päivänä sellaista ropelopiirakkaa, jonka ohjeen sain Juhlattaren sivuilta (http://juhlatar.vuodatus.net). Siellä on muutenkin aivan suloisen ihania leivontaohjeita ja ideoita. Niitä voi hyödyntää sitten viimeistään omassa kodissa. Ja miten neiti haluaakin jo oman kodin! Oma koti omilla säännöillä, meidän itsemme näköinen koti, jossa olisi meidän tuoksu. Kuvitelmissani näen jo, miten kultsikan vaatteet lojuvat kasoissa omieni päällä, kahvi- ja teekuppeja on pitkin huushollia. Joka aamu kun aurinko nousee, ja vaikkei nousisikaan, minä saan herätä lämpimästä sylistä onnelliseen päivään. Toisen tuoksuun minä herään. Ja joskus me ottaisimme koiran, ja niin me eläisimme kolmestaan samassa asunnossa <3 Saattaa olla, että saadakseni koiran otamme myös kissan, jokaiselle jotakin, vai miten se nyt oli.

Olin eilen tapaamassa alikersanttia. Ihan kuin olisi treffeillä ollut, kahvin juontia ja jutustelua muiden silmien alla. Ei saanut edes pussailla, sillä saralla melko turha reissu. Mutta ihanaa oli nähdä ja ihaninta piristää rakkaansa päivää. Tämä inttiaika on alkanut muuttua jo lähes iloksi. Jokainen aamu kiljun riemua, sillä rakkaani palvelusta on jäljellä joka aamu reilusti vähemmän, kuin mitä on takana menneisyydessä. Toivon mukaan loppuaikana lomiakin olisi lähes joka viikonloppu. Ei sillä, enhän minä valita, hän on saanut olla kotona kesän aikana todella paljon, ja se on todella ihanaa ollutkin! Mitä ilmeisemmin neljä aamua seuraavaan pusuun. :)