Tiedättekö sen tunteen, kun eniten jotain tarvitsee, tuntuu, ettei tarvittavaa ole saatavilla? Ja toisaalta saat juuri sen, mitä tarvitset sillä hetkellä. Eilinen (ihan hyvä) päivä muuttui ei niin kovin hyväksi peiton alle siirtyessä. Ikäivöin kultaani suunnattoman paljon, ja ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen en osannut hallita ikävää aikuisen ihmisen tavoin. Kouristelin pahaa oloa ja huusin ikävää kyynelten läpi. Olin myös raivoissani, koska itkemisen seurauksena räkä oli tukkinut nenäni. Niisk. Olo oli yksinäinen, turvaton ja erittäin lohduton. Kulta parka yritti lohduttaa sähköisin keinon, ja rauhoitti se kuitenkin riittävästi, sain tyynnytettyä itseni uneen (melkein peukalon imemisen turvin). Nyt se melkeen hymyilyttää, vain melkein. Onneksi erossa olemisen aika vähenee joka päivä yhdellä aamulla. Ja enää kuusi aamu seuravaan ILOISEEN jälleennäkemiseen ! Tarvitsin kultaani eilen eniten ja vaikka hän ei läsnä ollutkaan, antoi silti rakkautta ja huomioita, kun sitä tarvitsin. <3