Ihanaa, kesä tulee! Mutta vielä enemmän kuin ensi kesää, odotan ensi talvea. Todella ensimmäistä kertaa elämässäni odotan talvea. Rakkaani, valtion pakollisessa palveluksessa päivänsä viettävä miehekäs olento oli jälleen luonani. Vietimme yhteisen yön, ainoan viiden viikon aikana. Kuten kokemuksesta osasin odottaa, eihän se yö mikään romantiikan mestariteos ollut, ainakaan alkuyöstä. Tiedättehän, ne odotukset ja paineet molemmilla, ja kummallakin kovin erilaiset. Pienestä molemminpuolisesta väärinkäsityksestä paikallisen yökerhon tanssilattian kupeessa sai osansa muu juhlakansa ja ystävällinen kuskikin. Puhumattakaan perheenjäsenistä.. Raikuva humalainen huuto olikin vain tapani osoittaa haluni selvittää riita. Selvisihän se, vaikka tulevaisuudessa saattaa olla viisasta turvautua tahdikkaampiin keinoihin. On tärkeää, että molemmat myöntävät virheensä aidosti. Loppuyön sain viettää hurmaavan lämpimässä ja kiihkeässä sylissä.

Tuntui pahalta, kun katsoin rakkaintani silmiin ja huomasin niiden olevan surulliset. Neiti ei arvannut, että hänestä tulisi lohduttaja sinä iltapäivänä, jolloin aurinko oli korkealla ja kirkkaana. Tuo suloinen ja aina-niin-vahva mies käpertyin hentojen (hehhehhe hentojen totta tosiaan -.-) käsivarsieni väliin purkamaan herkkää hetkeään. Oman ikävänsä pystyy vielä hallitsemaan, mutta kun tietää toisen olevan todella surullinen ja ikävissää, on sydän lähes särkynyt. Pakko mainita että Neiti on kaikesta huolimatta tavallaan myös iloinen rakkaansa surusta.. Hän todella rakastaa minua, hänellä on minua ikävä ja hän myös kertoo sen minulle! Tunteemme kohtaavat <3

Neidin rakas on vallan hurmaava. Lähestyessämme varuskunta-aluetta kilometri kilometriltä hän puristi Neidin kättä aina vain lujempaa, ja silitti kun Neiti itki. Lähes puolet tästä ajasta, joka on erityinen, on jo kulunut. Erityinen se on ollut todella, sillä aika erossa on tehnyt suhteestamme ajoittain vaikean, kokonaisuudessa paremman ja vahvemman. Neiti on ymmärtänyt, miksi rakastaa prinssiään. Ja sen, että ei valinnut rakkaudessa ainoastaan häntä, jonka kanssa haluaa elää, vaan myös hänet, jota ilman ei voi elää.