Kaikkea sitä on taas ehditty neiteilemään parin viikon aikana.

Ihanin viikonloppu pitkään aikaan takana. Saatiin kultsikan kanssa viettää aikaa ihan rauhassa kahdestaan. Enimmäkseen tuli löhöttyä ja se oli mukavaa. Paljon tuli myös rakasteltua, Neidin mielestä parempaa ajanviettotapaa ei ole olemassakaan! Testasimme myös uutta Rakkaus -peliä. Pelin edetessä vaatteet vähenivät ja välillä nosteltiin tehtäväkortteja. Neidin mielestä matka maaliin kesti turhan vähän aikaa, kun taas epäilen, että herrapuoliskoni olisi edennyt maaliin vieläkin vauhdikkaammin.. Hauska peli, suosittelen lämpimästi kaikille uudesta innostuville pariskunnille. Kiersimmehän me myös kirpputorilla. Neidillä on aivan hirveä hinku kiertelemään kirpparille, mutta joka kerta totean lopulta, etten voi ostaa mitään toisen vanhaa. Sääli, sillä maailma hukkuu kohta roskaan, mutta en vain pysty, tuntuu että kaikki haiseekin niin tunkkaiselta. Ihaninpia hetkiä viikonlopussa olivat ne hetket, kun sain tungettua ruhoni kultani kainaloon/syliin, ja sai naureskella ja höpötellä ihan lähekkäin. Ei kiire minnekään, ei huolta mistään. Ihanan rauhallinen ja turvallinen olo <3 Tulipa myös testattua uusi pihasauna! Ihanan kosteat löylyt, joista oli mukava siirtyä saunamökin rappusille vilvottelemaan. Uima-allas nurmikolla tosin ei houkutellut, vesi oli jäätävän kylmää. Kaikki ihana olisi voinut jatkua loputtomiin, mutta taas sunnuntai-ilta koitti, ja paikallisen bussiaseman läheisyydessä piti taas jättää väliaikaiset hyvästit. Kun seuraavaksi näemme, olemme juhlatuulella, sillä alikersanttini täyttää pyöreitä vuosia! Viini virratkoot ja niin edelleen.

Kauppakeskukseen, aivan meidän liikkeemme eteen on tuotu Arnolds'in donitseilla koristeltu miniauto. Smart tai joku sellainen. Tympäännyin täysin, kun sen vieressä tönöttävä tolppa kertoi arvontavoitosta -joka ei siis todellakaan ollut tuo suloinen auto, vaan sikspäkillinen donitseja! DONITSEJA! Neiti osallistui silti. Ehkä voin sitten syöttää ne donitsit pullanpersoille työkavereilleni.. Mietimme koko päivän, miten auto on saatu tänne toiseen kerrokseen. Lopulta tulimme siihen tulokseen, että se on ajettu tänne parkkihallista, vaikka saattaa olla, että se olisi mahtunut tavarahissiinkin.

Asiasta peltimakkaroihin, mietin tässä taas kerran kuolemaa. Surullistaa asiaa, joka murtaa kuolleen läheiset. Kaikissa muistoteksteissä ja -korteissa ynnä muissa puhutaan taivaasta, lähes poikkeuksetta. "Nähdään rakas taivaassa, tulen perässä", "Sun on parempi olla siellä taivaassa" ja "Katselet meitä sieltä pilven reunalta" ihan näin esimerkiksi. Tällaiseen olen törmännyt varsinkin nuorten ihmisten muisteloteksteissä. Onko tarkoituksena lieventää omaa pahaa oloa, vai mitä? Mikä saa ihmsiet ajattelemaan, että kaikki pääsevät taivaaseen? Varsinkin silloin se ihmetyttää, kun kaikkien yleisessä tiedossa on vainajan vankka vakaumus, ateismi. Eikö liene sanomattakin selvää, ettei ateisti ole taivaassa, jos sellainen on kerran olemassa. Eipä silti, mikä ihminen on toistaan luokittelemaan. Varmaksi emme voi sanoa kenenkään määränpäätä, voimme vain toivoa läheistemme päätyvän siihen ylempään kerrokseen. Sattuu se minuakin, kun tiedän, ettei kaikki läheiseni ole antanut sydäntään Jeesuksen omaksi, enkä aina ole varma olenko itsekään. En kuitenkaan halua tyrkyttää kenellekään mitään, en halua tyrkyttää itsellenikään omia vahvoja aatteitani. Annan itselleni aikaa eheytyä kaikestä hengellisestä väkivallasta, jota olen kokenut.. Kaikesta huolimatta sydämeni on Jumalan, luottamukseni Häneen on suuri. Niin monesti Hän on Neidin pelastanu hädästä. Mutta mietinpä vain, ja ehkä muidenkin pitäisi, ettei se taivas ole valitettavasti kaikkien lopullinen sijainti. Raskaita ajatuksia, ajattelemisen arvoisia silti :)

Viisi aamua seuraavaan pusuun <3